Katse kavioihin

Eilen oli todella mielenkiintoinen päivä, kun päästiin iskän kanssa opettelemaan kengättömän hevosen kavioiden vuolua! Herätys oli jo viideltä aamulla ja puoli seitsemän aikaan hypättiin autoon ja suunnattiin nokka kohti Loppea, tarkemmin Läyliäistä ja Vainikan aittaa. Tilalla ei ole varsinaista asiakastoimintaa, mutta Satu ja Jiri Vainikka ovat järjestäneet yksipäiväisiä kavionhuoltokursseja hevosenomistajille nyt jo viiden vuoden ajan. Ykköspäivän tarkoituksena on opettaa kurssilaisille perusvuolu, jotta jokainen voi itse siistiä hevosensa kavioita varsinaisten kengittäjän käyntien välillä. Samalla tätä varsinaista vuoluväliä voidaan vähän pidentää, kun kaviosta osaa itse vuolla ja raspailla enimmät ylimääräisyydet pois. Myöhemmin voi osallistua vielä kakkospäivään, jolloin opetellaan vielä vähän perusteellisemmin miten erilaiset kaviot vuollaan - samanlaisia kavioita kun ei ole olemassa.

Pysähdyttiin matkalla kerran ostamaan eväät, ja perillä oltiin jo puoli kymmenen aikaan, puolisen tuntia ennen varsinaisen kurssin alkua. Odoteltiin loput kurssilaiset paikalle ja aloitettiin teorialla. Teoriaosuudella ei tullut mitään mikä olisi järisyttänyt miun maailmankuvaa, mutta oli mielenkiintoista kuulla mm siitä, miten ihan kaikki vaikuttaa kavioihin. Teoriaa kesti reilu puolitoista tuntia, jonka jälkeen syötiin ja lähdettiin ulos tutkimaan kavioita ihan konkreettisesti.

Aluksi Jiri halkaisi yhden kavion (käytettiin siis teuraskavioita, ei sentään eläviä hevosia) jotta nähtiin läpileikkaus kaviosta. Toisesta kaviosta irroteltiin kerros toisensa perään, jotta nähtiin miten rakenteet kiinnittyvät toisiinsa, sekä se, miten anturan muoto on suoraan verrattavissa kavioluun muotoon. Etukäteen ajattelin pilkotun kavion olevan jotenkin ällöttävä, mutta kun asiaa ei ajatellut siltä kantilta ja oli oikeasti kiinnostunut ymmärtämään kaviomekanismin toimintaa, siinä ei ollut mitään erityisen iljettävää. Kavion rakennekin on niin paljon opettavaisempi nähdä oikeasti, kuin lukea kirjan sivuilta.

Käytiin läpi vielä puukon ja raspin käyttö ja hoito, jonka jälkeen päästiin vihdoin itse asiaan - vuoluun! Aloitettiin kavioilla, jotka oli vuoltu jo aiempien kurssilaisten toimesta, mutta vuoltiin niistä sädettä todella liioitellusti. Siinä saatiin vähän tuntumaa puukon käyttöön, ennen kuin saatiin toiset kaviot vuoltavaksi alusta asti. Miulle osui kavio, jonka omistajalla ei luultavasti ole ollut kovin mukava loppuelämä, sillä säde oli kuoriutunut takaosasta sen verran paljon, että sisempi martosäde, jossa siis kulkee verisuonia, oli melkein näkyvissä. Säteelle en siis tehnyt oikeastaan muuta, kuin vähän siistin sitä. Sarveisseinämää sai lyhentää varpaalta aika reilusti, ja kannat olivat eri korkuiset. Miulla menikin hyvä tovi, ennen kuin sain kaviosta sen näköisen, että sillä olisi hevosen kelvannut kävellä.

Kun oltiin vuolut saatu kelvollisesti vuoltua, käytiin moikkaamassa hevosia pihatolla. Oli muuten aika ihana lauma, pari minishettistä ja ns normaalia hevosta, ja yksi jyllantilainen. Ponit ja muhku olivat ihan liian ihania! :D

Kuvia miulla on muutama, mutta en julkaise niitä täällä vetäjien pyynnöstä, sillä 1) joillain ei ehkä pää kestä kuvia pilkotuista kavioista, ja 2) kuvat voidaan tulkita väärin, tai niitä voi joku käyttää väärin.

Ostettiin paikan päältä vielä kotiinkin puukko ja raspi, jotka pääsivätkin jo tänään testiin - koekaniiniksi päätyi kukapa muukaan kuin Iivari!

Iivarillahan on ollut koko tämän kolme vuotta (ja ilmeisesti aiemminkin, kun se oli ollut usean vuoden paljain jaloin) hyväkuntoiset kaviot. Kunnon lohkeamia ei ole näkynyt kertaakaan, ja pieniäkin todella harvoin. Niimpä kavioille ei nytkään tehty paljoa, siistin vain säteistä repaleet, madalsin kulmatukia ja pyöristelin varvasosaa. Iivarilla on aina ollut vähän taipumusta kyllästyä jopa vuolun aikana, kengityksestä puhumattakaan. Nyt kun voidaan vuolla itse, yritetään samalla tehdä tilanteesta ponille mahdollisimman kiva, ja annetaan sen laskea jalkansa maahan suht usein. Jospa se ajastaan oppisi seisomaan vähän kauemminkin nykimättä jalkaansa.

Vej ennen vuolua

Vähän järeämmän puoleinen kynsiviila :D

Aikalailla valmis kavio

Olen pikku hiljaa vakuuttuneempi ja vakuuttuneempi siitä, että haluan pitää jatkossakin ponini ilman kenkiä. Ensimmäisen talven ja viime kesän Iivari oli kyllä kengässä, mutta ainakin talvikengitys on nyt ehdottomasti pannassa, niin paljon hankalampaa elämä oli valtavien tilsojen kuin siellä täällä olevan jäätikön kanssa. Kesälläkin kengitystä yritetään tietenkin välttää, sillä mitään oikeaa syytä sille ei ole. Nyt kun olen tutustunut kengättömyyteen tarkemmin ja ymmärrän miten kaviomekanismi pääsee toimimaan oikein vain kun rautakengät otetaan pois, en halua enää pilata hyviä kavioita jollain mikä ei niihin kuulu. Uskon, että huonokuntoisestakin kaviosta saadaan vahvempi, kun kengät otetaan pois ja kavioiden annetaan rauhassa tottua paljasjalkaisuuteen (olettaen, että ruokinta, elinympäristö ja liikutus on kunnossa). Kavion terve kasvu vaatii nimittäin sen, että säde saa maakosketuksen hevosen liikkuessa; kun säde osuu maahan, sisempänä oleva sädepatja painuu ja laajenee, ja samalla laskimon ja sen myötä kavion verenkierron toiminta tehostuu. Säde on myös suoraan yhteydessä ruununrajaan, joka kasvattaa uutta sarveisainesta, eli ns uutta kaviota. Kun säde toimii, ruununraja saa "ravintoa", ja terveen kavion kasvu mahdollistuu. Tietenkin ilman kenkiä hevonen voi liukastella talvella, tai arkoa sorateillä, mutta se ei tarkoita etteivätkö kaviot kestäisi kengättömyyttä. Sitä varten voi liikutukseen hankkia bootsit, jotka suojaavaat sädettä ja anturaa ja estävät liukastelun, mutta antavat kavion toimia. Bootseja meiltä ei löydy, mutta kieltämättä houkuttelisi hankkia sellaiset. Olen siis ehdottomasti sitä mieltä, että kengättömyys sopii ja on hyväksi lähes hevoselle kuin hevoselle, mutta en halua lähteä mukaan kengättömyyden ja kengityksen kannattajien kinasteluun - sen kun tietää, ettei tappelemalla saada kenenkään päätä käännettyä, ja jokainen hevosenomistaja saa itse päättää mitä hevosensa kavioille tekee.

Terveissä kavioissa ei pitäisi halkeilua näkyä. (Iivarin etujalat vuolun jälkeen, vasenta (kuvassa oik.) vielä aavistus pyöristettiin)

Onko teillä kokemusta kengättömyydestä? Mitä mieltä itse olette, kannatatteko kengitystä vai kengättömyyttä? Asiallista kommentointia kiitos, eihän tehdä tästä mitään tappelua, vaikka aihe onkin vahvasti mielipiteitä jakava! :)

Klinikkapäivä

Tänään onkin käyty kahden hevosen kanssa klinikalla. Päivä alkoi Melissan kanssa, kun Susseli ensin hiittasi sen (ja saatiin se jopa pestyä, vaikka sitä niiiiiin otti päähän kastuminen), jonka jälkeen sen jalat kuvattiin ja hampaat raspattiin. Tamman jaloista ei löytynyt mitään kummempia, ihan normaalit kolmivuotiaan nivelet pientä jänispatin alkua lukuunottamatta.

Melissalta kiskottiin yksi heiluva maitohammas irti, ja raukan suu tiputteli verta seuraavat kymmenen minuuttia.

Puolen kahden jälkeen lähdettiin käymään kotona vaihtamassa Melissan tilalle Iivari, ja lähdettiin ajelemaan takaisin klinikalle, sillä Iivarille oli varattu aika puoli kolmeksi. Ponilla oli hirvittävästi virtaa (ja taisi sillä olla nälkäkin..) reilun kahden viikon lomailun jälkeen, ja se karkasi kertaalleen jo ennen kuin päästiin edes lähtemään. Klinikan pihassa Sinnemaa pyysi miua taluttamaan Iivaria edestakaisin käynnissä ja ravissa, jotta näkisi miten poni liikkuu. Jo käynnissä tyypillä oli hirveä kiire ja sain roikkua sen riimun poskihihnassa, mutta siinä vaiheessa kun ruvettiin ravaamaan, sain ihan oikeasti pitää kiirettä että pysyin sen perässä. Jouduin juoksemaan vielä useamman kerran, joten lämmin tuli. Sinnemaakin totesi, että onpas siinä reipas poni. :D

Jalan taivuttelua Iivari ei sietänyt juuri ollenkaan, vaan alkoi jo kevyestä taivutuksesta heilua ja lähteä liikkeelle. Vähän reilumman taivutuksen jälkeen vuohinen olikin jo niin kipeä, että käynnissä näkyi selkeää ontumista. Siirryttiin sitten sisälle ja rauhoitettiin ponia röntgeniä varten.

Odoteltiin Susselin kanssa jonkin aikaa kun eläinlääkärin avustaja otti kuvat vuohisesta. Jännityksellä odotin vielä hetken, jotta saisin kuulla tulokset - joita lopulta kuuntelin pala kurkussa; vuohisesta löytyi melko paha nivelrikko, Sinnemaa sanoi että harvoin näkee näin pienellä ponilla noin pahaa kulumaa. Se ei luultavasti ole mikään ihan uusi vamma, vaan nivelessä on voinut olla selkeitä muutoksia jo ponin miulle tullessa. Ontuminen on kuitenkin alkanut vasta, kun vuohinen on venähtänyt Iivarin liukastuessa.

Hoitona on nyt kuukauden verran lepoa sairastarhassa/minilaitumella ilman kaveria, sekä kymmenen päivän kipulääkekuuri. Varsinaisen sairasloman jälkeen voidaan varovasti aloittaa liikutus kävellen, ja soitellaan sitten eläinlääkärille miltä poni vaikuttaa. Jos paraneminen lähtee sujumaan hyvin, aletaan pikkuhiljaa ravailla ja lisätä liikuntaa. Ennuste tämän kokoisella ponilla on parempi, kuin jos kyseessä olisi 600 kiloinen hevonen. Tavoitteellisempaan treenailuun siitä ei ehkä ole, mutta onneksi miulla ei ikinä ole tavoitteet kovin korkealla olleetkaan. Jos meidän hypyt on nyt hypätty, ja kiitolaukat hiekkateillä laukattu, niin tottakai se harmittaa, mutta sitten keksitään jotain muuta mikä on molemmista kivaa. Mennään nyt ihan Iivarin jalan keston mukaan, ja toivotaan että jalat kestävät harrastelua vielä monta monta vuotta. ♥

Jos jollain on kokemusta elämästä nivelrikkoisen kanssa, jakakaahan kokemuksenne kommenttiboksissa!

Kuvailuja

Omaperäinen otsikko. Hyvä Jenna, niin sitä pitää!

Soiteltiin eläinlääkärille, joka ei puhelun perusteella ollut kovin huolestunut Iivarin jalan tilasta. Seuraava vapaa aika oli juhannuksen jälkeisenä maanantaina, joten varattiin se ja jos ponin jalka ei ole siihen mennessä parantunut, käydään kuvauttamassa se. Toistaiseksi hoitona on vain lepoa, lepoa ja lepoa, eikä kylmäämisestäkään haittaa ole.

Nyt kun miulla ei siis ponin saikkuilun takia ole mitään oikeaa postattavaa, ajattelin laittaa teille kuitenkin joitain kuvia mitä sain eilen räpsittyä. Tällä kertaa jopa Iivarista (laidunkuvia...)!

Tunnollinen ruohonleikkuri ei häiriinny kamerasta

Paarmatkin voi potkia pois keskeyttämättä syömistä

Äkänen paasu

Viäräleuka :D

Canon EOS 550D + Canon EF 50mm f/1.8 II

Mitkä kuvat olivat suosikkejanne?

Jalkavaivoja ja Varestelua

Että semmoista. Ei tainnut olla ihan miun viikko tuo viime viikko. Ensin turposi melkein koko jalkapöytä yhdestä vaivaisesta keltiäisen puremasta. Sitten meni flunssan takia ääni muistaakseni perjantaina (enkä edelleenkään puhu täysin normaalilla äänellä) ja samoihin aikoihin alkoi yskiminen. Ja flunssahan tarkoittaa miulla myös nenäverenvuotoja...

Ihan niinkuin ei olisi riittänyt, että itse on kipeä, päätti Iivarikin hajottaa jalkansa. Perjantai-iltana huomattiin, ettei poni pysty kävelemään kunnolla, eikä se ensin halunnut laskea oikeaa takastaan ollenkaan maahan edes paikallaan seistessä. Niin sitten jouduttiin soittelemaan Levälään, ettei päästäkään seuraavana päivänä kisoihin. Jalasta ei kuitenkaan löytynyt mitään selkeää vikaa - se ei ollut turvoksissa, ei lämmin. Haavaa tms ei näkynyt, eikä kaviossakaan näyttänyt olevan vikaa. Ainoa epänormaali asia mitä siitä löytyi, oli pieni rutina vuohista taivuttaessa. Ei siis mikään naksahdus, mikä olisi vielä ihan normaalia.

Viime kesänähän poni onnistui myös kipeyttämään (itseasissa saman) jalkansa. Molemmilla kerroilla se on luultavasti vain liukastunut laitumella, sillä ainakin perjantaina satoi vettä ja maa oli sen takia liukas. Viime kerralla jalka parani parin päivän levolla, joten uskottiin kyseessä olevan tälläkin kertaa samanlainen pieni niksahdus. Otettiin Iivari ja Elmeri yöksi sisällä ja kylmäiltiin ponin jalkaa illalla jonkin aikaa. Aamulla jalka olikin jo parempi, vaikka pientä linkutusta olikin yhä havaittavissa. Kun pidettiin pojat vielä toinenkin yö sisällä ja päivät erillään, jottei aasi päässyt kiusaamaan ponia, liikkui poni sunnuntai-iltana hyvin jo ravissakin. Ajateltiin sitten jättää pojat yhdessä ulos yöksi, kuitenkin pieneen tarhaan, missä ei ole kovin paljon tilaa juoksennella. Melkein heti Elmeri halusi kuitenkin leikkiä, ja jo pienen nujuamisen jälkeen poni alkoi ontua sen verran, että pojille oli pakko pistää aita väliin.

Nyt Iipu ja Elkku ovat olleet koko ajan eri tarhassa ja käyneet laitumella yksi kerrallaan. Sateisina öinä otetaan ne sisälle, sillä Elmerille ei ole muuten minkäänlaista katosta. Enimmäkseen poni kävelee ihan hyvin, mutta joka kerta kun sen jalan nostaa, vuohisesta kuuluu se sama rutina. Mielessä onkin ehtinyt jalan suhteen käydä kaikki vaihtoehdot pienen niksahduksen ja hankosidevamman väliltä... Kunhan saadaan eläinlääkäri kiinni, täytyy kysäistä pitäisikö tuo tutkia, vai yrittää vielä parannella levolla.

Jotta saataisiin tähän jotain vähän positiivsempaakin, olen päässyt nyt parina päivänä peräkkäin ratsastamaan Vareksen. Sunnuntaina käytiin pieni lenkki maastossa Susselin ja Melissan kanssa, ja eilen taivuttelin ruunaa kentällä. Joka kerta kun menen Vareksella kentällä siinä meinaa mennä aluksi molemmilla hermot, kun se on niin vaikeaa! Vares ei siis taivu juuri ollenkaan oikealle, vaan ympyrälläkin kääntää päätään vasemmalle ja kääntyy kuin valtamerialus. Kun siltä lopulta pyytää vähän ravia, se tarjoaa jotain ravin ja laukan väliltä, ja saattaa yhtäkkiä jäädä jotakuinkin paikalleen loikkimaan. En osaa edes selittää mitä se tekee, se tavallaan laukkaa paikallaan ja tekee samalla pyörähdyksen sivulle. Ei se sitä ilkeyttään tee, ilmoittaa vaan että sitä ärsyttää kun ympyrällä meneminen on hankalaa. Pyrinkin kehumaan sitä tosi paljon koko ajan, ja aina onnistuneen ympyrän jälkeen olen sen antanut hetken vain olla. Eilen tuntui, että kaikista parhaiten onnistuttiin kuitenkin ravaamaan koko ympyrä, kun koko ajan silitin Varesta kaulalta ulkokädellä ja istunnalla ja johtavalla ohjalla näytin sille suuntaa.

Vares ei tykkää :D

Ja kun vähän kehuu, niin heti tulee pikkuisen parempi mieli ja voi jo mennä nätimmin.

Ei menty kentällä kauaa, vaan lähdettiin kotia kohti heti kun Vares vertyi sen verran, että molempiin suuntiin saatiin tehtyä joku ympyrän tapainen ravissa. Kävin vielä toisessa suunnassa ottamassa tiellä vähän ravia ja laukkaa, jotta Varekselle jäi hyvä mieli. Ravailtiin ensin toiseen suuntaan hetki, ja kun käännyttiin kotiinpäin, herra halusi välttämättä laukata, niin sittenhän me laukattiin :D

miä: "Kato Vares, sieltä tulee auto"..

Vielä pari aasikuvaa

Elmeri oli vielä nukkumassa kun menin aamulla talliin (ja sillä pitäisi olla ihan älytön määrä puruja, ettei se saisi niitä siivottua pois tuosta keskeltä.. Vaikka nyt sillä oli kyllä vähän turhan vähän.. Onneksi sillä on sentään paljon karvaa)