Otan iisii, elämä on liian siistii

Miettikää, koulua on jäljellä 5 viikkoa! Wou! Tällä hetkellä miulla on kaikenkaikkiaan loistava fiilis, joskus on jotain pientä mikä ärsyttää, mutta noin niinkuin yleisesti miusta tuntuu ettei tällä hetkellä voi mikään masentaa oikeasti. Viime aikoina olen itseasiassa useammankin kerran miettinyt, että olen tosi postitiivinen ihminen. Tästä taitaakin nyt tulla joku positiivisuuspostaus. :D

Keväisten ilmojen myötä olen huomannut ettei mikään tunnu saavan miua huonolle tuulelle. Ainoastaan joskus jos kaikkia muita ketuttaa, tunne saattaa hetkellisesti tarttua itseenkin, mutta sekin häviää hetkessä. Tai kuten tänään, kun poni onnistui ensin hajottamaan liinan lukon ja hetken päästä kiskomaan itsensä vapaaksi, ärsyttää se sen jatkuva pelleily. Kuitenkin yleensä nauran kaikelle mitä se tekee - loppujen lopuksi, onko siitä mitään suurempaa haittaa jos se huvikseen heittää ratsastajan ojan pohjalle ja pakenee etsimään ruokaa? Tai hoitaessa nappaa kiinni jok'ikisestä vaatekappaleesta mistä saa, ihan vain sen takia että se on siitä hauskaa - jos jotain hajoaa, sille ei mahda mitään, sehän on kuitenkin muistettava aina näiden eläinten kanssa. Olisi oikeastaan aika tylsää jos Iivari olisi "ihan tavallinen" poni, joka tekee aina juuri niin kuin käsketään. Luonnetta ja huumoria saa ja pitää ponilta löytyä, kunhan se ei ala oikeasti ilkeäksi.

Muutenkaan en ole tainnut ikinä olla mitenkään erityisen taipuvainen synkistelyyn. Elämä rullaa omalla painollaan, ja silloin kun menee hyvin, täytyy elää hetkessä. Jos ja kun tulee vastoinkäymisiä, niistä selviää oikealla asenteella. Sinänsä olen selvinnyt toistaiseksi aika vähällä, eikä miun kohdalle ole osunut mitään suurempia vastamäkiä, joten en ole ehkä paras ihminen puhumaan niistä selviämisestä. Miun mieltä ei kuitenkaan mikään ole koskaan jäänyt pitkäksi aikaa painamaan, vaan asiat unhotuvat pian. Tai eivät unohdu, kaikesta menetetystä on jäänyt paljon hyviä muistoja, mutta varsinainen menetyksestä johtuva suru unohtuu. En edes taida muistaa milloin viimeksi miulla olisi ollut edes parin päivän pituinen masennusärsytysjakso.

Tämä lähes yltiöpositiiviselta vaikuttava elämänasenne voi ehkä ärsyttää jotakuta, mutta minkä sille mahtaa. Ei kukaan voi tietenkään aina olla hyvällä tuulella - väistämättä tulee hetkiä kun tuntuu ettei mikään suju. Miusta on kuitenkin ihan hyvä osata olla ottamatta turhaa stressiä. Ja vaikka kaikki olisi yleisesti ottaen miten hyvin tahansa, ei saa unohtaa pienistä asioista iloitsemista! Täytyy muistaa että milloin tahansa voi alkaa alamäki, joten täytyy nauttia elämästä niin kauan kuin kaikki on hyvin. Tänään eilen Iidan kanssa katsomassani The Deaths of Ian Stone -leffassa(kin) tämä ajatus oli tiivistetty hyvin: Uneksi kuin eläisit ikuisesti. Elä kuin kuolisit tänään. :)

 Käytiin torstaina maastossa, miä Iivulla ja Iida Vareksella. Ei paina turhat huolet, kuten riemukkaasta ilmeestä (mmm... jep) voi päätellä :D

Vielä pikaisesti Iivarin kuulumisia. Eilen käytiin maastossa, Iida oli pyörällä mukana. Käytiin joku 4km lenkki Puhintiellä. Poni oli ihan huippu! ♥ Ravattiin ja laukattiin jonkin useampi lyhyempi pätkä, ja kerran laukattiin vähän pidempikin pätkä. Ei voi kuin hehkuttaa, oli ihan mahtavuutta kun huomasi miten ponikin tykkäsi! Mietittiinkin jo Iidan kanssa, että täytynee heti kun ei tarvitse enää routamonttuja pelätä (ja kun saadaan vaikka joku turvamieheksi autojen varalta), ottaa Vares mukaan ja ottaa Iivarilta aikaa vaikka sadalla metrillä. Poni on nimittäin kunnon sprintteri, kun sille antaa luvan mennä, sillä jyrähtää koneet kerralla käyntiin ja vauhti tuntuu kiihtyvään nollasta sataan parissa sekunnissa. Ja pieneksi pyöreäksi poniksi se menee kovaa! :D Pikkuhiljaa kun treenaillaan, saadaan varmasti kunto kestämään ihan reilun mittaisiakin ravi- ja laukkapätkiä. Näkisittepä miten Iivari pistää menemään silloin kun Vares tulee yhtään liian lähelle. Poni uskoo oikeasti, että kun se juoksee niin kovaa kuin pääsee, Vareksella ei ole mitään tsäänssejä päästä ohi. Joopa joo, mutta antaa sen elää siinä uskossa. :) Onneksi Vares on tosiaan niin helppo pitää käsissä, että se ei yritäkkään ohittaa, vaikka ravuri onkin.

Tänään tosiaan juoksutettiin poni, ei siinä sen kummempia. Se onnistui hajottamaan liinasta lukon kun astui sen päälle ja kiskaisi. Saatiin liina kuitenkin kiinni deltaan ja jatkettiin, kunnes poni hetkeä myöhemmin lähti vetämään ja sukelsi aidan ali. Miun oli pakko heittää irti ja poni kiersi kunniakierroksen ensin vanhan navetan luota itätielle ja sitä kautta tarhalle.. Käytiin saalistamassa se ja juoksutettiin vielä hetki ennen kuin lopetettiin ja vietiin Iipu syömään päiväheiniään.

~♥~

Meidän yhteinen tie jatkuu pitkälle tulevaisuuteen. Poni josta en halua ikinä luopua!

Tämmöiset tarttui Agrimarketista keskiviikkona.

 Iida toi vissiin parhaat tuliaiset Israelista, siis Kroatiasta! 750grammaa nutellaa (+nuo muut) yhteiseksi miulle, Nitalle, Minjalle ja Roosalle. Söi se siitä itekkin vähän :D

Jep. Ihan perus Iida.

Joku päivä alkutilanne oli tämä..

.. ja alle puolessa tunnissa olin kyhännyt toimivat estetolpat :)

Rodeoponin keväiset kuulumiset

Nyt kun kevät on kunnolla täällä, maassa ei juuri ole lunta ja ilma on lämmennyt, Iivari on kokenut jonkin kevätsekoamisen. Se riehuu tarhassa välillä kuin mikäkin varsa ja yrittää saada Vareksen innostumaan mukaan, mutta sitä eivät jaksa ponin leikit kiinnostaa. Niinpä Iivari tyytyy juoksemaan ja loikkimaan yksinään.

Ratsastaessa on sama meno. Mentiin lauantaina ja sunnuntaina koulua, ja poni keskittyi lähinnä riekkumaan.. Lauantaina se oli varmaan pahempi kuin aikoihin, sillä jouduttiin ensin käymään tahtojen taistoa siitä, voidaanko edes mennä kentän aitojen sisäpuolelle. Pari kertaa Iivari veti pukkikoikkaloikkakäännökset portilla, mutta kun ei saanut miuta alas, suostui sitten menemään kentälle. Lähes koko ratsastuksen ajan poni pelleili kun sitä ei vaan yksinkertaisesti kiinnostanut mennä tuulisella kentällä. Ravipätkät korvattiin yleensä pukkilaukalla, ja käynnissä viskeltiin päätä. Ihme kyllä en tippunut kuin kerran, kun poni veti kesken ravaamisen pukit ja siitä täyskäännöksen. Tipuin tyylikkäästi aidan ali ja istuin loppujen lopuksi kentän ulkopuolella. :D Lopulta kyllästyin ja heti kun poni ravasi muutaman metrin nätisti, tulin alas, vaihdettiin Mona kyytiin ja lähdettiin maastoon kävelemään. Siellä poni olikin täysin rauhallinen ja jopa pieni ravipätkä sujui hyvin.

Sunnuntaina oli lähes sama meno, kun Susseli piti meille tuntia. Jossain vaiheessa poni alkoi kuunnella ja saatiin ihan hyviäkin ravipätkiä. Tehtiin jonkin verran pohkeenväistöjä ja etuosakäännöksiä, ja niiden avulla sain ponin paljon paremmin kuulolle. Lopputunnista onnistuttiin jopa laukkaamaan nätisti (siis huom, Iivarilla sitä laukkaa voi kutsua nätiksi, monella muulla se olisi vain lähinnä sattumanvaraista kaahaamista xd ) molempiin suuntiin. :)

Eilen menikin jo vähän paremmin. Alkusekoilun jälkeen keksin äkkiä miten saada ponin olo mukavammaksi ja ravaaminen helpommaksi - heti kun poni malttoi vähänkin rauhoittaa menoaan, nousin kevyeen istuntaan (sen minkä ratsastusvyöllä ilman jalustimia pystyy) ja annoin ohjaa. Ilmeisesti Iivari on vain pukittamalla ja karkaamalla laukalle yrittänyt kertoa ettei tunnu kivalta kun kuski hölskyy selässä. Olen kyllä aavistellutkin että ongelma on juuri siinä, mutten ole aiemmin tajunnut kuin yrittää hidastaa ravia niin että istuminen olisi helpompaa. Varsinkin kun maastossa ravatessa ongelmaa ei samalla lailla ole ollut. Nyt kuitenkin taas hieman viisaampana jatketaan näillä tiedoilla ja taidoilla ponin laihdutuskuuria (joka tulee varmaan menemään hukkaan heti kun laidunkausi reilun kuukauden päästä avataan..).

Eilen otin joka tapauksessa loppuun vielä muutaman hypyn pienelle ristikolle. Tauon jälkeen poni oli hyvin, hyvin innoissaan ja imi esteelle vähän turhankin hyvin - ja loikat olivat todellakin sen mukaisia! Esteen jälkeen sain kokea kunnon pukit ja kerran juostiin suoraan aitaa päin kun herra ei pysähtynyt, eikä edes kääntynyt.. Heti kun aloin hypätä poispäin kotoa, poni rauhoittui ja lopetti pukittamisenkin. Kerran jatkettiin esteen jälkeen eri suuntiin ja tipuin kunnolla vasemmalle kyljelle --> koko käsi jäi alle ja nyt on vasen käsivarsi sen verran kipeä etten sillä ihan mitä vaan nostele. Mutta mitäs pienistä. Hyppäsin vielä muutaman kerran ja ravailin loppuravit kohtalaisen onnistuneesti. Käytiin tiellä kävelemässä loppukäynnit. :)

Tänään ei käyty kuin pieni lenkki (pari km) maastossa kävelemässä. Ei olla koko talvena käyty koululla päin, joten Iivari koki todellisen järkytyksen kun se huomasi ison tyhjän (sähkölangalle tmv tarkoitetun) kelan, tai mikä onkaan. Ei meinattu päästä siitä ohi sitten millään, vaikka iskä tuli taluttamaan. Se vaan oli yksinkertaisesti liian pelottava, ja poniraukka oli ihan varma että sen alta hyökkää joku, joka syö pieniä lihavia poneja. Välillä pitää olla vähän nössö. :D Muuten selvittiin hyvin, vähän jouduin taas tappelemaan että Iivari suostui kävelemään kaikki ylämäetkin.

Miulla on muutama uusi kuva, mutta ne ovat vielä kamerassa, ja kaiken lisäksi kirjoitan tätä puhelimella, joten joko lisään ne tähän postaukseen joskus, tai sitten laitan ne johonkin myöhemmin. Ainakin toistaiseksi tämä jäi nyt sitten kuvattomaksi. Anteeksi.

Jeejeejee kellään ei oo kurjaa, on meno hurjaa, kaikilla on hauskaa taas! ♥

Iivarista miulla ei nyt ole mitään ihmeellistä kerrottavaa, sillä on ollut tosi helppo viikko kun olen ollut kipeänä, eikä se ole toistaiseksi liikkunut kuin perjantaina. Perjantai oli muuten myös ainoa päivä minkä olin koulussa tällä viikolla. :D

Joka tapauksessa asiaan. Eilen oli kauan odotettu kuudes neljättä! Ja sehän tarkoitti Nost3en & Protron ja Justimusfilmsin rantautumista Mikkeliin! Ensimmäistä kertaa pääsin poikien keikalle, ja mahtavaa oli ♥

Mentiin Iidan kanssa vasta viiden maissa jonottamaan, mutta päästiin ihan ihan oven eteen, kun Sanni, Jenni, Ipsu, Maija ja Anni olivat tulleet kuka mihinkin aikaan ennen meitä - ensimmäiset jo kahdeltatoista. Pari tyttöä ei erityisemmin tykänneet miusta ja Iidasta kun kiilattiin niiden edelle, mutta ei voi mitään, kun kuuluttiin porukkaan joka nyt sattui olemaan jonossa ensimmäisenä. Ovet avattiin joskus kuuden jälkeen ja rynnättiin salin ovelle odottamaan vielä melkein tunniksi. Iida ja Maija jäivät jättämään meidän kaikkien takit narikkaan ja menivät sitten toiselle ovelle. Oltiin edelleen ensimmäisiä jonossa. Seitsemän maissa päästiin sitten saliin, ja odoteltiin keikan alkua vielä tunti.

Ipsu ja Sanni (ja Anni)

Joona :)

Keikka alkoi vihdoin siinä kahdeksan maissa, ensin Nost3 & Protro esiintyivät tunnin, sitten Justimukset tunnin, ja lopussa vetivät vielä tietysti yhteisbiisit. Ääni meinasi lähteä huutamisesta, ja joka paikka oli kipeänä. Oli _tosi_ mukavaa, kun lavan reuna yltää reiden puoleen väliin, ja takaa työntyy ihmisiä niin että makaat suurin piirtein lavalla - ei tunnu reisissä, ei.. Mutta mitäpä pienistä.

"Feisbuuk, niin paska mut niin hyvä feisbuuk" :3

Justimukset lähtivät heti keikan jälkeen, mutta Vilho ja Tero jäivät jakamaan nimmareita. Odoteltiin hetki, jotta kaikki muut olivat saaneet haluamansa, ja mentiin viimeisinä ostamaan kuka mitäkin, sekä tietysti ne nimmarit ja kuvat hakemaan. Mukaan miulle tarttui Justimusfilmsin paita ja Nost3en ja Protron Vakava Show -levy ♥ Käteen tietysti Teron ja Vilhon nimmarit, Joonaa unohtamatta. Otettiin vielä yhteiskuvia poikien kanssa, ennen kuin piti kiireellä juosta autolle, jottei Sannin sisko, joka meidät haki, tapa ketään :D Pojat oli ihania! :3 ♥

Maija ja pojat :D

♥

Tero kysy: "mitä se tekee, näyttääkse keskaria?" - ja siitäpä Iida repäs riemua niin että huhhuh :D

Kolmipäinen hirviö ja sen ainoan ystävän käsi :D Sori että oon vammanen :D

♥

Kevät! ♥

Tuo edellinen postaus olikin aikamoista valitusta, joten eiköhän nyt keskitytä vähän iloisempiin kuulumisiin. Onnistuin tässä pääsiäisenä saamaan flunssan, joten ainakin tämän päivän vielä vietän kotona, huomisesta en vielä osaa sanoa. Lauantaiksi olisi joka tapauksessa tervehdyttävä, sillä ei erityisemmin huvittaisi lähteä kipeänä Nost3tta & Protroa sekä Justimuksia katsomaan..

Silloin viikko sitten sunnuntaina oltiin tosiaan Kouvolassa raveissa, ja Vares teki taas ihan mahtavan suorituksen juoksemalla toiseksi ja parantamalla ennätystään 33,6:sta 33,3:een. Siltä tosiaan onnistui irtoamaan sekki heti lähdössä, jonka takia otti lähtölaukan ja jäi kauas muusta porukasta. Siitä huolimatta Ville onnistui ohjastamaan hevosen voittokamppailuun asti, mutta Aarteen Vilperi vahvana hevosena karkasi voittoon. Oltiin kuitenkin tosi tyytyväisiä. :)

Voiko hevosella enää lempeämpi katse olla?! ♥ Rohkenen epäillä

Perjantaista lauantaihin olin Iidalla. Syötiin kakkua, lanitettiin ja liikutettiin Snadia. Hyppäsin muuten Snadilla sen ennätyksen, 50cm! On se hieno :)

Lauantaina Iida tuli meille ja lähdettiin liikuttamaan Iivari ja Vares. Kuten yleensäkkin, miä otin ponin. Käytiin taas Minkkisen lenkki kahteen kertaan ja niiden välissä kierrettiin pelto. Jo ensimmäistä kertaa Minkkiseen päin ylämäkiä laukatessa mentiin semmoista kyytiä että huhhuh! Iivari on kuitenkin niin hyvälaukkainen, että uskalsin jopa kesken matkan vilkaista muutaman kerran taaksepäin ja todeta että Vareskin joutuu pistämään laukaten jotta pysyy perässä. Siinä sitten vilkuttelin niille että "Hei hei hitaammat, miullapa onkin alla kunnon laukkakone kun jättää ravurinkin jälkeen!" Tokihan Vares olisi päässyt vaikka ohi jos se olisi oikeasti halunnut, mutta kovaa mentiin joka tapauksessa!

Pellolle kun mentiin, Iivari innostui heti - se kun on nyt muutaman kerran saanut siellä laukata. Kun alettiin lähestyä paikkaa josta yleensä nostetaan laukka, askel kiihtyi entisestään ja miä aloin pikkuhiljaa keräillä kauhukahvaa (paalinarua \,,/ ) toiseen käteen (miullahan siis oli taas ratsastusvyö ilman jalustimia, ja jalustimille tarkoitettujen lenkkien välille on viritetty paalinaru hätävaraksi, kun poni tuppaa välillä jättämään ratsastajan matkanvarrelle...). Sanoin Iidalle että kohta mennään, mutten itsekkään tiennyt ihan tarkkaan että milloin. Pikkuhiljaa vihjasin Iivarille että se voi vähän kerrassaan alkaa kiihdyttelemään vauhtia (sille ei tosiaankaan uskalla noissa tilanteissa kunnolla pohkeita antaa, koska muuten räjähtää) ja muutamassa sekunnissa sekin tajusi että kohta mennään. Samalla hetkellä kun viimeisen kerran annoin sille edestä vähän tilaa, se ampaisi matkaan. Ensin parin raviaskeleen kautta laukalle, ja kun edessä viimein avautui parinsadan metrin suora, poni pisti laukaten sen minkä pellolla pääsi. Pari kertaa se meinasi kompastua epätasaisella pohjalla, mutta varmajalkaisena ponina korjasi tasapainon yhtä nopeasti kuin se oli mennytkin, ja matka jatkui. Laukattiin suoran päähän asti, eli reilu 250 metriä, kunnes jouduin huutamaan Iidalle että jarrutetaan, sillä istuin ihan vinossa ponin selässä, kun vyökin oli onnistunut pyörähtämään vähän. :D Käveltiin pois pellolta ja lähdettiin vielä Minkkisen lenkille.

Jälleen laukattiin ylämäet jotka vievät Minkkisten pihaan, ja tällä kertaa mentiin - jos mahdollista - vielä kovempaa kuin aiemmin. Iivari lähti luvan saatuaan todellakin kuin nato-ohjus! Mäen päällä ei kuitenkaan kummallakaan hevosella meinanneet toimia jarrut, vaan pyyhällettiin pihaan täydellä laukalla. Pihassa tie muuttuu kuitenkin liukkaaksi, joten varsinkin kengättön poni oli saatava äkkiä hidastamaan. Juuri kun oltiin saamassa hevoset seis, Iivari tajusi yhden puupölkyn olevan väärin päin - kyllä... - ja yritti lähteä sitä karkuun, sillä seurauksella että toinen takajaloista lipesi ja poni joutui siis, syystä tai toisesta, pukittamaan...! Onneksi se kuitenkin pysähtyi siihen, ja päästiin turvallisesti kotiin. :D

Tai voiko poni tämän söpömpi olla?! ♥ sitä miä varsinkin rohkenen epäillä (;

© Maija

Sunnuntaina mentiin puolisen tuntia kentällä, ihan perus voltteja ja taivuttelua, sillä Iida ja Vares olivat mukana. Otettiin vain vähän ravia (ja Iivari muutaman luvattoman laukan), mutta lähinnä käveltiin. Iivari oli yllättävän kiva siihen nähden että oltiin kentällä, mutta ei kuitenkaan lähelläkään sitä luokkaa mitä se oli vaikka viime kesänä. Mutta jospa se siitä taas pikkuhiljaa.

Eilen miä olinkin jo kipeänä, joten en tehnyt juuri mitään. Susseli ja Vares olivat taas Kouvolassa raveissa, joten illalla kävin siivoamassa Iivarin karsinan ja otin sen sisälle. Poni oli huolissaan kun kaveria ei vielä iltaruokienkaan aikaan näkynyt, mutta vähän ennen kymmentä Susseli soitti että lähellä ollaan, ja lähdin hakemaan Varesta Itämäen alta, sillä Susselin auto ei jaksaisi vetää ylös traileria jossa on hevonen. Talutin Vareksen vajaa puoli kilometriä kotiin ja Susseli hoiti sen loppuun niin miä pääsin huilaamaan. Vares tosiaan lähti 60 metrin takamatkalta ja tuli neljänneksi! Se ja kolme muuta hevosta karkasivat muilta auttamattomasti muutamaa sataa metriä ennen maalia, eikä ollut kaukana etteikö Vares olisi ollut mukana taistelemassa toisesta sijasta. Se kuitenkin juoksi varmasti kaikista lujimpaa lähtiessään kauimpaa ja ollessaan ensimmäisten joukossa maalissa. Niinpä se paransikin ennätystään lähes kahdella sekuntilla! :)

Ulkona on muuten ollut nyt ihan uskomattoman hienoaja kelejä viime päivinä! Jospa se kevät sieltä pikkuhiljaa saapuisi ♥ Ainakin hevosista lähtee karvaa siihen malliin, ettei se kaukana voi olla!


Vielä koostetta Snadilla ratsastuksesta. Kuvattu puhelimella, joten laatu ei ole ihan sitä mihin on totuttu, mutta menköön.
 

Huoh..

Joo, piti tosiaan postata jo viime maanantaina, mutta niin se vaan jäi. Nyt jos joku tietää ettei todellakaan jaksa lukea kokonaista postausta tästä miun ainaisesta ongelmasta, postaustahdista, skipatkoon tämän yli ja lukekoon seuraavan postauksen.

Miun postaustahti tuntuu vaan hidastuvan jatkuvasti. Ties miten monesti olen luvannut teille ottavani itseäni niskasta kiinni, mutta ei, mitään ei todellisuudessa tapahdu. Postausta tulee enintään kerran viikossa, mutta yleensä vielä paljon harvemmin. Miulla ei ole enää aavistustakaan miten tässä loppujen lopuksi tulee käymään. En tosiaankaan haluaisi lopettaa bloggaamista, mutta tiedä sitten. Ehkä ihan suunniteltu tauko voisi tehdä hyvää, mutta toisaalta sekään ei ehkä auta. Johan se on huomattu, ettei näistä postausten välisistä "normaaleista" tauoistakaan ole juuri ollut hyötyä, vaikka ne jopa kuukauden verran saattavatkin kestää.

Varmasti suurin syy tähän epäaktiivisuuteen blogin puolella on se, ettei miulla varsinkaan viikolla ole juuri aikaa. Neljän jälkeen tulen koulusta, annan päiväheinät, syön ja hetken olen tekemättä mitään. Johonkin väliin on mahdutettava Iivarin liikutus, kun jo seitsemän aikaan miun on lähdettävä iltatallia tekemään. Sisälle ehdin yleensä puolen yhdeksän ja puolen kymmenen välillä. Sen jälkeen on vielä käytävä suihkussa, ja monesti katson loppuillan telkkaria. Varsinkin kun facebookin, sähköpostin yms voi hetkessä vilkaista puhelimella, ei koneelle tule kovin usein raahauduttua, jolloin postaaminenkin jää. Viikonloppuisin taas olen lähes poikkeuksetta jonkun kaverin kanssa, jolloin ei erityisemmin tee mieli tulla näpyttämään tarinaa päivän tapahtumista.

Toinen puoli on toki miun oma laiskuus, sillä aivan varmasti ehtisin edes sen kerran viikkoon postata, jos vain päättäisin että nyt sen teen. Esimerkiksi silloin kun Iivarilla on vapari. Silloin en voi syyttää kuin itseäni..

Entä miten te lukijat voisitte vaikuttaa asiaan? Ensiksi kiitän teitä keskimäärin viittä ihmistä, jotka tunnollisesti lukevat postaukset ja muistavat klikata sitä monesti mainostamaani "Luin :)" -nappia. Eiköhän nyt sovita, että jokainen joka lukee minkä tahansa postauksista, muistaa aina klikata sitä? ;) Vaikken tätä blogia kirjoitakkaan jotta saisin valtavan määrän lukijoita, ei siitä varmasti olisi haittaa, jos tietäisin vähän useamman olevan kiinnostunut ja lukevan näitä tekstejä. Sillehän ei sitten mahda mitään, jos jotain ei kiinnosta, mutta kun teitä rekisteröityneitäkin lukijoita on sen 25 (blogger näyttää 28:aa, mutta ilmeisesti teitä on 25?) niin luulisi että edes kymmenkunta lukisi postaukset.
Toinen, mitä voisitte tehdä, on kommentointi. En tietenkään velvoita teitä vääntämään joka postaukseen jotain, jos mitään ei vaan irtoa, mutta jos edes silloin tällöin tulee jotain mieleen, niin rohkeasti kommentoimaan. Jos on jotain mistä et tykkää, kerro se (asiallisesti) miulle, niin voin kenties tehdä asialle jotain. Tai vastaavasti jos pidit erityisesti jostain, kerro se, sillä jokainen pienikin positiivinen kommentti saa aina hyvälle tuulelle. Myös postausehdotukset yms ovat aina tervetulleita. Muistakaa että myös anonyymeillä on kommentointioikeudet, joten ei haittaa vaikket olisi edes rekisteröitynyt lukija!

Eiköhän tämä nyt sitten ollut tässä. Kiitän ja kumarran, toivottavasti joku jaksoi lukea tämän. :)