Otan iisii, elämä on liian siistii

Miettikää, koulua on jäljellä 5 viikkoa! Wou! Tällä hetkellä miulla on kaikenkaikkiaan loistava fiilis, joskus on jotain pientä mikä ärsyttää, mutta noin niinkuin yleisesti miusta tuntuu ettei tällä hetkellä voi mikään masentaa oikeasti. Viime aikoina olen itseasiassa useammankin kerran miettinyt, että olen tosi postitiivinen ihminen. Tästä taitaakin nyt tulla joku positiivisuuspostaus. :D

Keväisten ilmojen myötä olen huomannut ettei mikään tunnu saavan miua huonolle tuulelle. Ainoastaan joskus jos kaikkia muita ketuttaa, tunne saattaa hetkellisesti tarttua itseenkin, mutta sekin häviää hetkessä. Tai kuten tänään, kun poni onnistui ensin hajottamaan liinan lukon ja hetken päästä kiskomaan itsensä vapaaksi, ärsyttää se sen jatkuva pelleily. Kuitenkin yleensä nauran kaikelle mitä se tekee - loppujen lopuksi, onko siitä mitään suurempaa haittaa jos se huvikseen heittää ratsastajan ojan pohjalle ja pakenee etsimään ruokaa? Tai hoitaessa nappaa kiinni jok'ikisestä vaatekappaleesta mistä saa, ihan vain sen takia että se on siitä hauskaa - jos jotain hajoaa, sille ei mahda mitään, sehän on kuitenkin muistettava aina näiden eläinten kanssa. Olisi oikeastaan aika tylsää jos Iivari olisi "ihan tavallinen" poni, joka tekee aina juuri niin kuin käsketään. Luonnetta ja huumoria saa ja pitää ponilta löytyä, kunhan se ei ala oikeasti ilkeäksi.

Muutenkaan en ole tainnut ikinä olla mitenkään erityisen taipuvainen synkistelyyn. Elämä rullaa omalla painollaan, ja silloin kun menee hyvin, täytyy elää hetkessä. Jos ja kun tulee vastoinkäymisiä, niistä selviää oikealla asenteella. Sinänsä olen selvinnyt toistaiseksi aika vähällä, eikä miun kohdalle ole osunut mitään suurempia vastamäkiä, joten en ole ehkä paras ihminen puhumaan niistä selviämisestä. Miun mieltä ei kuitenkaan mikään ole koskaan jäänyt pitkäksi aikaa painamaan, vaan asiat unhotuvat pian. Tai eivät unohdu, kaikesta menetetystä on jäänyt paljon hyviä muistoja, mutta varsinainen menetyksestä johtuva suru unohtuu. En edes taida muistaa milloin viimeksi miulla olisi ollut edes parin päivän pituinen masennusärsytysjakso.

Tämä lähes yltiöpositiiviselta vaikuttava elämänasenne voi ehkä ärsyttää jotakuta, mutta minkä sille mahtaa. Ei kukaan voi tietenkään aina olla hyvällä tuulella - väistämättä tulee hetkiä kun tuntuu ettei mikään suju. Miusta on kuitenkin ihan hyvä osata olla ottamatta turhaa stressiä. Ja vaikka kaikki olisi yleisesti ottaen miten hyvin tahansa, ei saa unohtaa pienistä asioista iloitsemista! Täytyy muistaa että milloin tahansa voi alkaa alamäki, joten täytyy nauttia elämästä niin kauan kuin kaikki on hyvin. Tänään eilen Iidan kanssa katsomassani The Deaths of Ian Stone -leffassa(kin) tämä ajatus oli tiivistetty hyvin: Uneksi kuin eläisit ikuisesti. Elä kuin kuolisit tänään. :)

 Käytiin torstaina maastossa, miä Iivulla ja Iida Vareksella. Ei paina turhat huolet, kuten riemukkaasta ilmeestä (mmm... jep) voi päätellä :D

Vielä pikaisesti Iivarin kuulumisia. Eilen käytiin maastossa, Iida oli pyörällä mukana. Käytiin joku 4km lenkki Puhintiellä. Poni oli ihan huippu! ♥ Ravattiin ja laukattiin jonkin useampi lyhyempi pätkä, ja kerran laukattiin vähän pidempikin pätkä. Ei voi kuin hehkuttaa, oli ihan mahtavuutta kun huomasi miten ponikin tykkäsi! Mietittiinkin jo Iidan kanssa, että täytynee heti kun ei tarvitse enää routamonttuja pelätä (ja kun saadaan vaikka joku turvamieheksi autojen varalta), ottaa Vares mukaan ja ottaa Iivarilta aikaa vaikka sadalla metrillä. Poni on nimittäin kunnon sprintteri, kun sille antaa luvan mennä, sillä jyrähtää koneet kerralla käyntiin ja vauhti tuntuu kiihtyvään nollasta sataan parissa sekunnissa. Ja pieneksi pyöreäksi poniksi se menee kovaa! :D Pikkuhiljaa kun treenaillaan, saadaan varmasti kunto kestämään ihan reilun mittaisiakin ravi- ja laukkapätkiä. Näkisittepä miten Iivari pistää menemään silloin kun Vares tulee yhtään liian lähelle. Poni uskoo oikeasti, että kun se juoksee niin kovaa kuin pääsee, Vareksella ei ole mitään tsäänssejä päästä ohi. Joopa joo, mutta antaa sen elää siinä uskossa. :) Onneksi Vares on tosiaan niin helppo pitää käsissä, että se ei yritäkkään ohittaa, vaikka ravuri onkin.

Tänään tosiaan juoksutettiin poni, ei siinä sen kummempia. Se onnistui hajottamaan liinasta lukon kun astui sen päälle ja kiskaisi. Saatiin liina kuitenkin kiinni deltaan ja jatkettiin, kunnes poni hetkeä myöhemmin lähti vetämään ja sukelsi aidan ali. Miun oli pakko heittää irti ja poni kiersi kunniakierroksen ensin vanhan navetan luota itätielle ja sitä kautta tarhalle.. Käytiin saalistamassa se ja juoksutettiin vielä hetki ennen kuin lopetettiin ja vietiin Iipu syömään päiväheiniään.

~♥~

Meidän yhteinen tie jatkuu pitkälle tulevaisuuteen. Poni josta en halua ikinä luopua!

Tämmöiset tarttui Agrimarketista keskiviikkona.

 Iida toi vissiin parhaat tuliaiset Israelista, siis Kroatiasta! 750grammaa nutellaa (+nuo muut) yhteiseksi miulle, Nitalle, Minjalle ja Roosalle. Söi se siitä itekkin vähän :D

Jep. Ihan perus Iida.

Joku päivä alkutilanne oli tämä..

.. ja alle puolessa tunnissa olin kyhännyt toimivat estetolpat :)