Paarmat - ei niin kivoja ötököitä

Anni oli meillä tänään. Alunperin oli tarkoitus lähteä kunnolla maastoon, mutta suunnitelmiin tuli muutos kun oltiin otettu Iivari navetanvälikköön harjattavaksi. Kun haettiin ponia laitumelta, se rymisteli normaalisti portille kun sitä hetki huudeltiin ja vein sen normaalisti sisälle. Annin aloitellessa ponin harjaamista aloin ihmetellä sen toista silmää - silmäluomi oli varsinkin alapuolelta ihan turvoksissa, eikä Iivari voinut pitää silmäänsä kunnolla auki. Tutkittiin sitä hetki ja huomattiin että silmä myös vuosi jonkin verran, eikä kumpikaan meistä oikein tiennyt mikä siinä oli. Heti ensimmäiseksi ajattelin paarman puremaa, mutten ollut ollenkaan varma, joten totesimme parhaaksi soittaa Sannin äidille - heillä kun on hevosia ja arvelimme että tämä osaisi kyllä auttaa. Sain käskyn yrittää tutkia onko silmänvalkuainen normaali (=valkoinen ja silmän osalta kaikki todennäköisesti hyvin) vai punainen (jolloin silmään olisi voinut vaikka pistää ampiainen tms, ja pitäisi soittaa eläinlääkärille). En kuitenkaan saanut silmäluomea "siirrettyä" niin paljoa, että olisin nähnyt valkuaisen kunnolla, mutta Anni sai ponin katsomaan taaksepäin niin, että näin sen verran että edestä/ylhäältä silmä näytti täysin normaalilta. Varalta käskin kuitenkin äitin etsiä päivystävän ell'än numeron, johon ei sitten kuitenkaan tarvinnut onneksi soittaa, sillä näytti että turvotus olisi aavistuksen laskenut ja Iivari käyttäytyi koko ajan ihan normaalisti.

 tässä silmä ei ole enää ihan pahimmillaan, ja oli tässä vaiheessa jo oikeastaan jopa parempi mitä kuva antaa olettaa :)

Päätettiin uskaltautua kentälle ilman satulaa, mutta otettiin silti suitsista turpis irti, jottei "ylempi" poskihihna pääse hankaamaan liian läheltä silmää. Ensin juoksutettiin Iivaria hetki ja pikku hiljaa silmäkin alkoi aueta melkein kokonaan. Anni halusi vähän hypyttää ponia, ja koska näkökykykin herralla oli aivan normaali, niin mikäpä siinä - ei kaksi hyppypäivää peräkkäin niin paha juttu voi olla, kun eilenkin poni pääsi suht helpolla. Laitettiin ensin ympyrälle vain vajaa 30cm pikkueste, mutta sen käydessä Iivarille vähän turhankin helpoksi, nostettiin se 40cm'iin ja hypättiin tätä molempiin suuntiin.

"Enpäs hyppää, lälläslää!" :'>

Jonkin aikaa ympyrällä Iivaria hypytettyämme tehtiin kuja ja siirrettiin este sille. Ainakaan meillä ei Iivaria ole ikinä irtohypytetty, mutta poni suoritti homman siihen malliin ettei tainnut olla sille ensimmäinen kerta. Nostettiin estettä jonkin verran - myöhemmin kävin mittaamassa sen n.65senttiseksi - ja vieläkin Iivari pomppasin yli reilulla ilmavaralla. Jo tässä vaiheessa Iivarin edellinen ennätys 63cm oli rikottu, mutta nostimme estettä vielä vähän. Vieläkin poni hyppäsi reilulla ilmavaralla, vaikka esteellä oli korkeutta jo 70cm, joka on miusta aika hyvin lihavalta pikkuponilta. Tokihan monet pienemmätkin ponit hyppäävät isompaa, mutta olen silti aika ylpeä ponistani ♥

 65cm

ihana ♥

70cm

Onhan se aika söpöä kun tuollainen pulla hyppää suurella sydämmellä (;

laskeutumiskuvat on söpöjä

 Hölmö juoksi melkein päin, mutta tästä näkyy vielä tuo silmien ero, vaikka tuo jo aika hyvä tässä onkin

Lopuksi Anni meni Iivarilla hetken ilman satulaa kentällä ja loppukäynnit mentiin tiellä. Ponin silmäkin oli tämän reissun jälkeen jo täysin normaali, joten todennäköisesti kyseessä siis oli paarman purema - ai että miä inhoan niitä ötököitä! Silmän alla oli vain pieni ryppy ja iskä naureskeli että se on vain naururyppy kun Iivari onnistui pariin otteeseen vedättämään miuta ja Annia esittämällä että lähtee kyllä hienosti juoksemaan kujaa pitkin, mutta kääntyykin sitten äkkiä pois sieltä :'D

Ja loppuun vielä vähän ilmeratsastusta

Pomppuja

Tänään paistoi aurinko ja lämmintä oli melkein 20 astetta, mukavaa. Iivari ei ollut päässyt hyppäämään aikoihin, joten Iidan kävellessä alkukäyntejä rakensin kentälle muutaman pienen esteen; pitkälle sivulle tein kolmen esteen innarin (tosin aluksi jätin ne vain maapuomeiksi) ja kulmaan n.30cm pystyn.

Annoin Iidan ratsastaa ponin kokonaan ja tyydyin kuvaamaan, vaikka miä alunperin olinkin varautunut kiipeämään itsekkin selkään. Alkukäyntien ja -ravien jälkeen I&I alkoivat mennä puomeja ravissa ja laukassa, jotta pystyin samalla säätämään niiden etäisyydet sopiviksi. Iivari oli alusta asti reipas ja kuuliainen, vaikka välillä pysähtelikin potkimaan paarmoja.

 ravissa

ja laukassa

Kun puomit alkoivat sujumaan, laitoin Iivarille suojat, joita en viitsinyt laittaa periaatteessa turhaan heti kun alettiin ratsastaa, sillä suojan yläreuna osui juuri eilen tulleen haavan kohdalle. Naarmu oli kuitenkin kuivunut niin nätisti, että uskalsin suojat laittaa, onhan niissä pehmustettu sisäpuoli.

Nostin pikkuhiljaa esteitä ja lyhentelin välejä sopivammiksi, ja Iivari alkoi taas saada jutun juonesta kiinni. Ensimmäisellä hypyllä yksittäiselle pystylle tuli kielto, mutta seuraavalla yrityksellä Iivari hyppäsi nätisti, vaikkakin aika kaukaa. Iida on kuitenkin jo oppinut sen verran, että on varautunut siihen että hyppy voi lähteä joko tosi kaukaa, tai sitten aivan juuresta, joten kyllä se selässä kesti. Kun sain viimein sarjan välit sopiviksi, Iivari hyppäsi innolla ja vauhdilla, ei sählännyt koipiensa kanssa, eikä edes pudottanut. Olin Iidastakin ylpeä, kun kesti kyydissä jopa paremmin kuin miä silloin kun hyppäsin ensimmäistä kertaa innaria. Ei siis sillä, että väittäisin olevani joku huippuratsastaja, mutta meinasin sitä, kun tämä oli tietääkseni ensimmäinen kerta kun Iida hyppäsi tällaista jumppista ja kesti kyydissä, toisin kuin miä ensimmäisellä kerralla. Lopuksi otin sarjan keskimmäisen osan pois ja I&I tulivat tätä nyt yhdellä askeleella.

Jottei tämästäkään ratsastuskerrasta selvitty ilman pieniä sattumuksia, Iida löi kyynärpäänsä yhdessä hypyssä satulaan niin että siitä lähti nahat. Iivari myös kielsi sille yksittäiselle esteelle vielä toisen kerran, ja toisellakin yrityksellä olisi kieltänyt jollei Iida olisi ollut tarkkana, mutta tämän sähellyksen seurauksena Iivari astui laskeutumisessa puomin päälle niin että puomi päksähti poikki. Iidan ilme oli kyllä näkemisen arvoinen kun se säikähti outoa laskeutumista ja tajusi että poni katkaisi puomin. :D

Huiiiiiiii!

hupsista :p

Käytiin loppukäynnit tiellä ja kentältä poistuessa piti ohittaa vene, jonka iskä oli tuonut pestäväksi. Iivari ei juuri sanonut veneestä mitään, mutta käskin Iidan silti viedä ponin sen luo jotta sain kuvia "veneilijäponista".

Tein vielä videoista tällaisen pienen koosteen:

Muistakaahan taas klikata "Luin" ;) Tahdon tietää kuinka moni näitä jaksaa oikeasti lueskella.

Metsäseikkailua ja pieniä haavereita

Iida on ollut meillä nyt eilisestä asti ja on vielä toisen yön. Eilen Iivarilla oli vapari, joten siitä ei sen enempää. Pystytettiin teltta (niinkuin itseasiassa Jenninkin kanssa maanantaina niillä) ja nukuttiin siellä. Tai nukuttiin ja nukuttiin, sillä joskus puolen yhden aikaan yöllä lähdettiin parin kilsan lenkille ja siitä uimaan. Oli aika mielenkiintoista :D Tultiin takaisin telttaan puolen kahden jälkeen ja syötiin itse tekemäämme marjapiirakkaa, nukkumaan käytiin puolen viiden aikoihin. Nukuttiinkin sitten vahingossa puoleen kymmeneen, vaikka Iivari olisi pitänyt viedä ulos jo kahdeksalta...

 "Valomato" sanoo Iida

Sori, Iida pakotti. Pöllönpoikanen :D

"Jeejee, kävin uimassa". Iida.

Maanantaina Jennillä katsottiin Painajainen Elm Streetillä 6 - Viimeinen painajainen - Freddyn kuolema. Oli ihan hauska :DD

Mutta asiaan. Tänään käytiin ilman satulaa maastossa, vaikka aluksi vähän "kehtuuttikin" lähteä, sillä takana oli vain viiden tunnin unet. Miun teki kovasti mieli lähteä seikkailemaan jonnekkin, joten käännyttiin pois tieltä vain heikosti näkyvälle polulle, jossa menee talvisin hiihtolatu. Ikinä ei miulle ollut tullut mieleenkään lähteä sinne päin. Käveltiin heinikossa hetki, kunnes törmättiin ihanaan pehmeäpohjaiseen hiekkatiehen. Seurailtiin tätä tietä ja bongailtiin samalla monia pieniä polkuja jotka lähtivät tieltä metsään. Oltiin kaikki kolme - miä, Iida ja Iivari - aivan täpinöissämme uusista reiteistä. Onnistuttiin pariin otteeseen päätymään jonkin mökin pihaan, mutta lopulta löydettiin hakkuuaukiolle jonka vieressä meni maantie. Tajuttiin että hetkinen, jos tuota isoa tietä menee pari sataa metriä, pääsee hiekkatielle jolla on pituutta monta monituista kilometriä. Ilman satulaa ei kuitenkaan haluttu lähteä ison tien reunassa taivaltamaan, joten tutkittiin vielä pari polkua ja pikkutietä.

Kun löydettiin takaisin hiihtolatupolulle ja sitä kautta pääsimme entisen koulun pihaan (tuttu paikka, täällä on käyty Iivarilla usein), päätettiin tutkia vielä hiihtoreitin "toinen puoli" joten seilattiin pienen pellon läpi metsään. Täällä päin polku olikin vähän märempi, joten Iivari upposi vähän ja siitähän se riemu vasta ratkesikin - poni pomppii eteenpäin ja miä yritän olla jäämättä alle sillä kävelin Iidan ja Iivarin edellä, joten kiipesin polun vieressä olevan puolimetrisen kiven päälle. Poniparka luuli voivansa seurata miuta mutta päättikin viimehetkellä mennä kiven ohi, iskien vasemman etusensa kiveen. Kun pääsimme turvallisesti kuivemmalle maalle, huomasin Iivarin polven alapuolella pienen naarmun josta oli karvat ja nahka lähteneet, mutta verta ei tullut nimeksikään eikä poni sitä yhtään aristanut, joten jatkettiin matkaa.

Matka ei ollut vielä kuitenkaan turvallisesti ohi... Myöhemmin Iida huomasi jonkin matkan päässä polun päälle kaatuneen puun, jonka ali saatettaisiin mahtua jos Iida litistyisi ihan matalaksi ponin kaulalle. Miä menin kuitenkin nostamaan puuta sen minkä sain, eli noin kymmenen senttiä. Viime hetkillä ennen puun alitusta Iida viskasi kypäränsä maahan sanoen ettei mahdu puun ali se päässä. Miuta vähän hirvitti kun näin miten reippaasti Iivari käveli puuta kohti, ja tajusin ettei Iida ehtinyt laskeutua tarpeeksi - niimpä puu jysähti Iidan takaraivoon ja yläselkään, jonka seurauksena hän alkoi valua selässä taakse ja sivulle päin iskien vielä vasemman polvensakkin puuhun. Seuraavassa hetkessä kaikki oli ohi; Iida istui mustikkamättäässä ja Iivari söi vieressä. Takaraivossa kuulemma jyskytti, mutta jatkettiin silti. Loppumatka menikin ihan turvallisesti, mitä nyt yksi alamäki piti taluttaa ja Iida meinasi tippua monttuun kun poni pysähtyi syömään. :D Valitettavasti miulla ei ollut tänään kameraa mukana, joten kuvia ei tältä retkeltä ole.

Maanantailta ©Saarakaisa

©Saarakaisa

Hengissä ollaan :)

Huh, melkein kahden viikon postaustauko takana, mutta kun ei ole innostanut niin ei ole innostanut, eikä sille mitään mahda. Jokatapauksessa hengissä ollaan.

Jos vaikka torstaista aloittaisin. Iivarin kanssa tuuppailtiin, tai ennemminkin kuntoiltiin. Taivuttelin aika paljon ja otin parit pohkeenväistöt sekä etuosakäännökset ja poni alkoi tuntua pikkuhiljaa aika hyvältä. Laukkaa en ottanut kuin pari nostoa suuntaansa, sillä ennenkaikkea keskityin ravityöskentelyyn, joka tarkoitti voltteja ja niillä tempon samana pysymistä - Iivari kun haluisi vähintään hidastaa ravia hurjasti voltilla, monesti jopa käyntiin asti. Jonkin aikaa jouduin vaan ravailemaan suoraa uraa jotta herra alkoi vähän laskea päätään ja tasoittaa menoaan, mutta pikkuhiljaa alkoi yhteispeli sujua. Pitkästä aikaa jaksoin mennä jopa tunnin verran koulua, enkä muista milloin miulle olisi näin kuuma tuuppaillessa tullut! Iivarikin hikosi reippaan ravailun myötä jonkin verran, mikä on vain hyvä. Käveltiin kunnon loppukäynnit ja vein Iivarin laitumelle, jonka jälkeen keräsin kamat kasaan, hyppäsin pyörän kyytiin ja suuntasin Sannille.

Matkaa tuli joku 6km, sillä Sanni tuli niiden tienristeykseen vastaan ja käytiin kaupalla ennen kuin mentiin niille. Tehtiin ruokaa ja siivottiin karsinat, ja sitten pitikin jo lähteä raviskalle. Itse ravit alkoi vasta kuudelta, mutta viideltä oli opetuslähtö, jossa Timo ( Korven Tinnitus ) - Sannilla syntynyt ja jossen nyt ihan väärässä ole niin kai ainakin osittain niiden omistuksessa oleva 3-vuotias suokkipoika juoksenteli, ja pääsi läpikin vielä :) Miä ja Sanni jäätiin raviskalle Ipsun kanssa ravien loppuun asti.

Menin vielä joksikin aikaa Sannille ja otettiin hevoset sisälle. Meidän piti vielä siirtää kaksi pässiä laitumelle, ja meidän piti kuulemma viedä niitä kuin pässiä narussa, mutta miusta siinä kävi kyllä toisinpäin - ne nimittäin kiskoivat ihan sekopäinä joka ilmansuuntaan ja karkasivatkin muutamaan otteeseen, mutta hengissä selvittiin ja Hiutale ja Jaska pääsivät lopulta laitumelle. Kello olikin jo yli kymmenen kun iskä haki miut kotiin.

Korven Tinnitus

Timo

Sanni ja jauhelihakastike ;)

 Ipsu :)

Eilen menin taas koulua, mutta vähän kevyemmin kuin torstaina. Iivari oli alusta asti melko hyvä, mutta taipui vasemmalle vähän heikosti. Tästä miä en sitten osaakkaan sen enempää kertoa.

Illalla käytiin vielä rannassa polttamassa kokko ja paistamassa makkaraa muutaman muun kyläläisen kanssa. Oli ihan mukavaa, vaikkei miulla ollutkaan kaveria ja hyttyset söivät, mutta sain ainakin ihan kivoja kuvia.

 Kokko ja laiturinrämä

Toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun, vaikka tästä aika pitkä postaus taisi tullakkin.

Video :)

Video on nyt viimeinkin valmis ja latautunut, joten olkaa hyvät




Iivari on ollut meillä nyt siis yhden vuoden, yhden viikon ja yhden päivän ♥

Tänään menin melko kevyesti koulua. Iivari toimi ihan kivasti käynnissä, mitä nyt muutaman kerran yritti jumittaa. Sain sen kuitenkin joka kerta aika hyvin liikkeelle. Ravissa ponia ei kiinnostanut enää toimia ihan niin kuin kuski olisi tahtonut, joten välillä puikellettiin (näitä miun omia - varsin hienoja sanoja) kulmien sijaan keskellä kenttää pää taivaissa ja välillä yritettiin siirtyä käyntiin ennenaikojaan - yhä pää taivaissa. Totesin parhaaksi jättää laukat kokonaan pois, joten otin vain yhden noston, joka ei sekään sujunut ihan parhaalla mahdollisella tavalla.

Loppujen lopuksi miulla meni hermot satulaankin, kun oikean jalustinhihnan solki alkoi painaa reittä harvinaisen inhottavasti, vaikka se olikin nostettuna normaalisti ylös. Päätin siis lopettaa suosiolla reilun puolen tunnin jälkeen. Toivotaan että huomenna sujuu paremmin.

Huomenna miun serkut Essi ja Heidi tulee meille kai muutamaksi päiväksi, sillä mennään huomis- ja keskiviikkoiltana valokuvauskurssille, jonne tulee myös Maija ja Jenni. Ainakin saan sitten hyvän syyn kirjoittaa tuonne toiseen blogiin, se kun valokuvausta käsittelee. :)

Kyllähän se on tiedetty, mutta joka kerta se järkyttää...

Nyt on video latautumassa youtubeen ja heitän sen tänne illemmalla. Samalla kirjoitan paremman postauksen.

Mutta syy miksi nyt tulin kirjoittamaan, on tämä (ei välttämättä kaikkein herkkähermoisimmille).

Satuin löytämään tuon video yhden toisen blogin kautta, enkä vaan voi käsittää noita ihmisiä. Miten kukaan voi tehdä tuollaista? Miusta tuollainen luonnottaman korkea askellus ei todellakaan olisi kaunista, vaikka se saataisiin aikaan inhimillisemminkin keinoin. Mutta se että hevosta raipotetaan ja hakataan pesäpallomailalla, se että sen jalkoihin laitetaan jotain syövyttävää ainetta - ei hyvää päivää. Onhan näistä eläinrääkkäyksistä aina juttua, mutta joka kerta ne uutiset vaan pysäyttävät.

Syvästi järkyttyneenä alan pikkuhiljaa valua liikuttamaan Iivarin. Taidankin mennä tänään ihan rennosti, enkä ajatellut pyytää ponilta ainuttakaan normaalia korkeampaa askelta. Toivon mukaan en tarvitsisi edes raippaa - ja jos tarvitsen, en tosiaan meinannut hakata sillä ponia henkihieveriin!

Uusi banneri! :)

Video on yhä kesken, mutta sain vihdoinkin tehtyä kesäisemmän bannerin sen vanhan ja talvisen tilalle. Mielestäni tuo onnistui kohtalaisen hyvin siihen nähden, etten ole juurikaan Gimp'iä (jolla tämän tein) tai muitakaan kuvankäsittelyohjelmia käyttänyt. Mielipiteitä tuosta ottaisin kuitenkin mielelläni vastaan.

Eilisestä voisin kertoa sen verran, että käytiin Iidan kanssa maastossa. Käytiin ensin muutaman kilometrin lenkki tiellä, jonka jälkeen halusin käydä kokeilemassa ensimmäistä kertaa talven ja Iivarin kaatumisen jälkeen, mitä poni sanoo pellolla menemisestä. Käveltiin melkein pellon toiseen päähän ja ylitettiin pieni puro, jotta päästiin eräänlaiselle sivukaistaleelle metsän ja ojan väliin. Miä kiipesin selkään ja kävelin hetken ennen kuin uskalsin yrittää vähän ravia. Heti ensimmäisellä yrityksellä Iivari meinasi ruveta kuuroksi avuille, mutta parin pienen ravipätkän jälkeen toteltiinkin jo kiltisti. Kun viimein uskalsin kokeilla vähän laukkaakin, Iivari ajatteli selvästi tilaisuutensa tulleen ja alkoi taas leikkiä kuuroa, mutta onneksi sain herran kuitenkin pian taas hallintaan. Iida otti laukkapätkän videolle ja nyt kun itse katson menoamme, se ei edes näytä pahalta. Jos en itse olisi ollut selässä, en varmaan edes huomaisi ettei poni ollut kuulolla. Jokatapauksessa käveltiin heti sen jälkeen kotiin ja laskettiin Iivari takaisin laitumelle.

Myöhemmin illalla käytiin viemässä Elina rautatieasemalle ja miä ja Iida kierreltiin kaupungissa sen jälkeen vajaa pari tuntia. Kun päästiin taas meille ja Iivari oli viety sisälle, raahattiin kone ja eväät aittaan ja katsottiin Halloween 6 (juu, olen nähnyt sen varmaan 4 kertaa :'D ) ja Paranormal Activity 2, jonka ostin Anttilasta muutamalla eurolla. Valvottiin ehkä kahteen ja käytiin sitten iloisina - ja ehkä vähän pelokkainakin - nukkumaan.

 Anteeksi, mutta miun oli pakko laittaa nämä kuvat :'>

Tänään Iivari sai pitää vapaapäivän, mutta huomenna olisi tarkoitus taas ratsastaa.

Ensimmäiseksi pahoittelen sitä, että lupaamani video tulee vähän myöhässä, sillä se ei ole vieläkään valmis. Tämä johtuu osittain siitä, ettei Windows Liven elokuvatyökalu (jota joudun paremman ohjelman puutteessa käyttämään) ole ollut kovin yhteistyökykyinen ja voinkin siis tehdä videosta vain pieniä pätkiä kerrallaan. Toivotaan kuitenkin, että saisin sen tämän viikon aikana valmiiksi. Uusi bannerikin pitäisi olla tulossa heti kun saan sellaisen aikaiseksi.

Mutta asiaan. Viikonloppuna oli tosiaankin Elinan, miun siskopuolen, ylioppilasjuhlat, joten silloin Iivari jäi aika vähälle huomiolle.
Maanantaina ehdinkin jo ratsastamaan vähän. Käytiin vain parin kilometrin lenkki maastossa, sillä miun piti ehtiä laittamaan itseni taas juhlakuntoon kuvia varten. Miun serkku tuli siis ottamaan Elinasta yo-kuvat, ja samalla miusta otettiin _hieman_ myöhässä rippikuvat, koska silloin miun juhlissa ei vain kertakaikkiaan muistettu! :D Nyt sain kuitenkin tosi kivoja kuvia - sekä Iivarin kanssa että ilman.

© Susanna A.

Tiistaina Anni oli meillä. Koska kenttä oli täynnä voikukkia, ja sitä kautta myös kimalaisia, ajetltiin ensin ruohonleikkurilla pitkin kenttää. Kun siellä oli "siistiä", haettiin Iivari laitumelta ja laitettiin se kuntoon. Ensin käytiin hakemassa miun pyörä maantien laidasta, joten Iivari sai siinä mukavat alkuverkat, matkaa kun oli noin kilometri suuntaansa. Meinattiin lähteä maastoon vielä senkin jälkeen, mutta todettiin että kentällä on vähemmän ötököitä ja mentiin sinne.

Annoin Annin ratsastaa ensin ja vähän testailla miten Iivari toimii. Jossain vaiheessa miä hyppäsin kyytiin ja Anni halusi välttämättä laittaa miulle puomeja. Aluksi miuta vähän hirvitti että Iivari päättää loikata niiden yli, mutta selvittiinkin oikein hienosti. Välillä Anni sääteli välejä, jotta saatiin ne sopimaan Iivarin askelille. Mentiin näitä puomeja vielä jonkin aikaa, kunnes Anni päätti tehdä miulle ihan pienen In and Out'in. Ikinä en ollut innaria hypännyt, mutta kertahan se on ensimmäinenkin. Esteillä oli sitäpaitsi korkeutta vain vajaa 30cm, eikä Iivarin edes tarvinnut hypätä. Niinpä Anni päätti laittaa sarjaan vielä kolmannen osan ja samalla nostaa ensimmäistä estettä vähän. Nyt meillä oli siis keskeltä n.30cm ristikko, 20-30cm pysty ja 30-35cm pysty. Ensimmäisellä hyppykerralla Iivari vain hidasti ja hidasti vauhtiaan joka esteen välissä, ja viimeinen tultiinkin jo sen verran hitaasti, että hyppy tuntui isolta ja lensin kaulalle. Anni huusi etten saa tippua, mutta putosin silti. Jaloilleni onneksi. Hyppäsin saman vielä pari kertaa ennen kuin lopetettiin.

Pestiin siinä sitten varusteita ja Anni siivosi karsinan. Sen jälkeen käytiin vielä vähän kävelemässä maastossa ilman satulaa ja Iivari käyttäytyi taas hienosti. :)

Keskiviikkona Elinan kaveri oli 3-vuotiaan Lotta-tyttönsä kanssa meillä. Kun olin ratsastanut Iivarin, Lotta halusi kyytiin ja käveltiin sitten kenttää ympäri varmaan 6 kierrosta. Lotta oli ihan innoissaan, ainakin kestohymystä päätellen. Itse kävin vielä ilman satulaa ihan pikkiriikkisen lenkin tiellä, ja kun annoin Iivarin sen jälkeen syödä pihassa, halusi Lotta vielä uudestaan selkään. Iivari ei onneksi sanonut mitään, vaan käyttäytyi niinkuin hienon pikku talustusratsun kuuluukin :)