Lauantai oli aivan uskomaton aloitus hiihtolomalle! Yhdentoista maissa lähdettiin - puoli tuntia aikataulusta jäljessä - Susselin ja Vareksen kanssa ajamaan kohti Hankasalmea. Matka alkoi ihan hyvin ja jos loppumatka sujuisi samoin, oltaisiin hyvissä ajoin paikalla lähdön myöhästymisestä huolimatta. Jossain vaiheessa iski hätä kun tajuttiin että "Siinä meni Hankasalmi" - ajettiin Hanksalmelle vievän risteyksen ohi. Koska Susseli ei ole hevoskopin kanssa juuri ajanut ja iskän auto on vielä aika jäykkä kääntymään, eikä Susseli ole sillä ennen ajanut, ei saatu autoa itse ympäri. Niinpä sitten pysäytin jonkun auton ja joku ystävällinen mies tuli ja peruutti meidän auton ympäri ja päästiin jatkamaan matkaa. Puoli yhdeltä oli tarkoitus olla raviskalla, kello oli tässä vaiheessa varttia vaille 12 ja matkaa oli vielä reilu 40km. Ehtiminen oli siinä ja siinä.
Puolen yhden aikaan saavuimme kuitenkin Hankasalmen raviradalle. Vareksen edelliset omistajat, veljekset Mikko ja Pekka, tulivat tuomaan valjaat ja kärryt, ja he myös valjastivat hevosen. Jossain vaiheessa selvisi, ettei meillä olisi ollut mitään hätää vaikkei oltaisi puoleen yhteen vielä kerettykään, sillä ponilähdöissä oli ongelmia, ja aikataulu viivästyi yli tunnilla. Vares, jonka oli tarkoitus juosta viidennessä lähdössä kahden maissa, lähtikin vasta kolmelta. Siinä sitten odoteltiin jännittyneinä.
Ensimmäisen lähdön jälkeen kuski Ville kävi lämmittelemässä Vareksen, ja ruuna näytti jo siinä tosi hyvältä! Siitä näki että sillä oli kivaa ja se halusi juosta. Oltiinkin tyytyväisiä tähän ja toivottiin Vareksen juoksevan itse lähdön samalla fiiliksellä. Myös kärryille ruuna oli tuntunut hyvältä. Iskettiin Varekselle loimi niskaan ja odoteltiin jälleen. Jossain vaiheessa joku mies ja tämän tyttö kävivät rapsuttelemassa Varesta ja jutusteltiin heidän kanssaan hetki. Mies vaikutti hämmästyneeltä kun Susseli kertoi että hänen kahdeksan vuotias poikansa ratsastelee ja hoitaa Varesta itsekseen. Mutta mielummin kiltti kuin sellainen jota saa olla pelkäämässä. :)
Kolmen maissa koitti jännittävä hetki, kun lähdön viisi esittelyyn oli aikaa muutama minuutti. Hevonen irti ja takki pois, kuski kyytiin ja muut taustajoukot radanvarteen. Samainen mies, joka aiemmin kävi katsomassa Varesta varikolla, oli suostutellut tyttönsä jäämään katsomaan vielä Vareksen lähdön, ja he seisoivat miun ja Susselin vieressä katsomossa. Esittelyssäkin Vares vaikutti ihan iloiselta. Onnistuneesta lämmittelystä ja esittelystä huolimatta kenelläkään ei ollut kovin suurta luottoa hevoseen, joka yleensä puolentoista kierroksen jälkeen toteaa homman olevan nähty ja hölkkää loppumatkan. Eikä sillä edes ole voitontahtoa, jolloin sitä ei jaksa kiinnostaa toisten ohittaminenkaan. Sarjakin oli vähän liian kova Varekselle. Toiveena olikin siis vain se, että ruuna juoksisi puhtaasti maaliin asti, varsinkin kun rata oli kuin perunapeltoa ja tästä syystä monet hevoset olivat sortuneet laukalle.
Hevoset lähtivät volttaamalla, Vares taaemmasta ympyrästä. Se otti heti alussa kolmannen paikan ja juoksi tiiviisti toisen hevosen selässä. Jossain vaiheessa näytti että se jää vähän jälkeen, ja pelättiin että nyt se hyytyy, kun vetoapu hävisi. Hetkeä myöhemmin joko ensimmäiset hevoset hyytyivät, tai Vares kiristi vauhtia, sillä välimatka hävisi ja Vares oli taas mukana kärkikolmikossa. Kriittisen puolentoista kilometrin kohdalla jännitettiin miten käy, mutta siinä se jatkoi muiden mukana! Viimeiseen kaarteeseen tultaessa kärkihevonen näytti menevän menojaan, mutta toisena ollut hevonen ja Vares juoksivat edelleen peräkanaa. Ajatella, hevonen jonka ei pitänyt pärjätä, oli ottamassa kolmannen sijan! Mutta ei, eihän se riittänyt - kun hevoset alkoivat kaartaa loppusuoralle, oli Vares kirinyt toiseksi ja saavuttanut kärkihevostakin. Yhtäkkiä tämä meidän vieressämme seissyt mies tajuaa että Vares irtaantuu sisäradalta ja pistää jalkaa toisen eteen vielä reippaammalla tahdilla. Vielä hetkeä ennen maalia hevoset juoksivat aivan ritirinnan, mutta viimemetreillä Vares ohittaa, ja voittaa hevosenmitalla. VOITTAA! USKOMATONTA! Miä ja Susseli seottiin molemmat totaalisesti - nauroin, meinasin itkeä, huusin, enkä saanut kunnolla henkeä. Tunne oli mieletön!
Miä olin niin sekaisin etten osannut edes puhua! :D
Heti kun Ville ajoi Vareksen tallialueelle, kiirehdittiin kehumaan ruunaa ja toki kiittelemään Villeä loistavasta ajosta. Koko suoritus oli kuin koulukirjasta - hevosta ei kertaakaan tarvinnut käskeä eteen, senkun istui kyydissä ja kertoi milloin mennä ohi. Vares halusi voittaa! Se tiesi mitä sen täytyy tehdä! Ensimmäisen kerran sen voitontahto oli oikeasti herännyt radalla! Huh, en voinut uskoa että se oli tosiaan ensimmäinen. Paras! Voitti itseään paremman hevosen.
Mikko hyppäsi kärryille ja jäähdytteli Vareksen sillä aikaa kun me juttelimme muutamien ihmisten kanssa. Susselia onniteltiin ja meille tarjottiin lakuja :D Kun Mikko toi ruunan kopille, purettiin se, iskettiin muutama loimi niskaan ja tarjottiin porkkanoita. Vaikka se oli hetkeä aiemmin juossut sen minkä jaloistaan pääsi, se oli hoitaessa heti oma itsensä ja tykkäsi kun kehuttiin hirrmuisesti.
Paluumatka sujui hyvin, häkeltyneissä fiiliksissä. Kumpikaan ei voinut uskoa tapahtunutta.. Loppumatkasta torkahtelin pari kertaa, kun jännitys oli poissa ja autossa oli mukavan lämmin. Heräsin kuitenkin siinä vaiheessa kun oltiin Puhintiellä, jonne Susseli jätti trailerin ja miä talutin Vareksen kotiin. Tuota hevosta on vaikea kuvitella ravuriksi, kun koko kävelymatkan sillä oli naru kaulalla ja se seurasi vapaana miun vieressä - se ei tosiaan ole kuumana käyvä hevonen. Kotona Iivari odottelikin jo, ja tervehti isoa ystäväänsä iloisesti. Äiti ja iskä kävivät vielä taputtelemassa voittajaa ennen kuin vein sen viettämään leppoisaa loppuiltaa pikkukaverin kanssa. Kyllä nyt kelpaa ♥
Edelleenkään en voi uskoa todeksi sitä, mitä toissapäivänä tapahtui. Vares, se voitti! Meidän tallin hevonen.. Uskomatonta ♥
