Actionia elämään

Ei päivää, taas miä oon täällä. Miulla on nyt varmaan naksahtanut päässä jotenkin. Mutta joo, kuten ehkä huomasitte, blogin ulkoasu muuttui kertaheitolla jonkin verran ja nimikin vaihtui samassa rytäkässä. Miua on jo iät ja ajat kyllästyttänyt blogin entinen nimi, se vain oli jotenkin älyttömän tylsä ja tavallinen. Joku aika sitten miä sitten kehittelin päässäni uutta nimeä ja tällä mennään nyt. Tuo Actionia Elämään tuli loogisestikin ponin oikeasta nimestä.

Pikaisesti vielä tämän päivän liikutteluista. Anni kävi tänäänkin liikuttamassa poninsa meidän kentällä, tällä kertaa hypäten. Essi oli mukana kuvaamassa. Miä olinkin suunnitellut tälle päivälle viimeiset hyppytreenit ennen lauantain kisoja, joten sinänsä sattui sopivasti. Tänään tuli kuitenkin todistetuksi, ettei ponin mielenkiinto esteisiin riitä enää siinä vaiheessa, kun hypätään näin tiuhaan. Ilmakin oli aika lämmin, joten ei ihmekkään ettei ponia suuremmin kiinnostanut. Kunhan kisoista selvitään, pidetään ainakin se viikon tauko hyppäämisestä ja muustakin rankemmasta treenistä ja keskittyä kaikkeen ponin mielestä kivaan.

Uijui, komia poika!

Ei hypätty isoa, maksimissaan 40cm, eli kisakorkeutta. Ensimmäiset hypyt menivät ihan hyvin, mutta aika äkkiä Iivarin kiinnostus tosiaan lopahti, ja ratana hypätessä poni meinasi pysähdellä joka esteen jälkeen. Ei tultukaan pitkiä ratoja, muutama este ja tauko. Ja blogin uuden nimen mukaisesti saatiin elämäämme äksöniä, kun tuli vähän huono hyppy okserille ja poni kompastui puomiin. Esteen jälkeen tultiin monta metriä melkein polvillaan ja yrittäessään tasapainoilla pystyssä, poni onnistui vetämään turpaansa maata pitkin sen verran, että nyt on ylähuuli vähän halki. Onneksi ei mitään sen vakavampaa sattunut, mutta säikähdettiin kaikki ihan kunnolla! Miä taiteilin kaulalla, enkä onneksi tippunut, sillä poni ei välttämättä olisi voinut väistää tai jos olisikin, se olisi todennäköisesti mennyt lopullisesti nurin.

Tästä lähti meidän itsemurhayritys...

...ja tähän se päättyi, jotakuinkin onnellisesti. Tässä oltiin siis jo pääsemässä ylös, pari metriä aiemminhan tuo vielä veti nenä maata pitkin.

Kun todettiin ettei poniin muuten sattunut, tultiin samainen este ensin ihan pienenä pystynä, eikä Iivari siitä ollut ainakaan traumatisoitunut, sillä lähti suunnilleen käsistä kun käänsin sen kohti estettä. Myöhemmin päästiin esteestä yli ihan ongelmitta okserinakin. Muille esteille Iipu alkoi kuitenkin kiellellä, mutta osittain johtui varmasti jo siitäkin, ettei enää yksinkertaisesti huvittanut, ja kun kuskikaan ei aina ollut ihan hereillä, niin mitäs sitä suotta hyppäämään. Kun saatiin muutama hyvä hyppy, lopetettiin siihen ja poni pääsi pesulle. :)

"Enpäs menekkään!"

Anni ja Ellu

Ihan niinkuin miä en olisi edes hallunut tuon esteen yli, kun kattelen ihan mihin sattuu..

Kaikki kuvat © Essi