tiistai 15. tammikuuta 2013

Viikonloppu - paljon kuvia + video!

Olipa muute mainio viikonloppu, vaikkei mitään järin erikoista tapahtunutkaan. :D
Perjantaina menin Iidalle, tehtiin kunnon siivous Snadin ja Silvian karsinoille ja hölläiltiin.



Lauantaina Iida tulikin meille ja käytiin Iivarin kanssa tutustumassa kentän pohjaan nyt kun se on lingottu. Iida ratsasti ensin ja sai tehdä aluksi aika paljon töitä jotta poni lopetti kaiken peruuttelun, pyörimisen ja punkemisen. Kun sille ei periksi antanut, se alkoi pikkuhiljaa kävellä siinä missä piti. Iida otti vielä muutamat väistöt molempiin suuntiin ja sitten vaihdettiin kuskia.

Miulla poni toimi alusta asti perushyvin vaikka välillä jouduinkin pyytämään ihan kunnolla että sain (sivulle vievät/kääntävät) pohkeet läpi. En varsinaisesti tehnyt mitään, kunhan kävelin uralla ja tein joitain voltteja. Jossain vaiheessa poni tuntui sen verran rennolta, että ajattelin ottaa vaikka pitkän sivun verran ravia - pimeässä ja muutenkin päiväheinien myöhästymisen takia kiukkuisella ponilla se ei ehkä ollut ihan paras idea... Pyysin kevyesti eteenpäin ja Iivari ravasikin koko sivun melko nätisti, mutta heti kun otin ensimmäisen pidätteen, herra otti nokkiinsa ja ilmoitti miulle että "ehei, ei me vielä kävellä!" ja ryösti laukalle. Yritin jarruttaa, mutta poni lähinnä veti päätään entistä alemmas ja puri kuolaimeen. Yhtäkkiä poni heitti kunnon pukin ja pyörähti vielä sivulle niin että miä jatkoin matkaa. Lensin kirjaimellisesti kaaressa (Iida sanoi että otin tosiaan ensin lisää korkeutta ennen kuin aloin laskeutumaan...) pari-kolme metriä eteenpäin ja heitin vielä raipan siitä ehkä neljä metriä eteenpäin. Harrastin siis korkeus-/pituushypyn lisäksi vielä keihäänheittoakin! :D Poni tapansa mukaan pysähtyi heti kun olin tippunut. Kiipesin kyytiin ja otin vielä vähän raviakin, mutta turvallisuussyistä niin että Iida juoksi pitkällä narulla vieressä.

Sunnuntaina Susseli piti miulle tuntia. Alkukäynneistä asti Iivari tuntui paljon paremmalta kuin edellisenä iltana. Ensiksi miun piti saada poni kunnolla kulmiin ja ennenkaikkea myös taipumaan niissä vähän. Seuraavaksi lisättiin tähän pitkät sivut ravissa. Jarrutukset menivät aluksi pitkiksi kun poni vähän intoili, mutta kutakuinkin sujui sekin. Iivari kuitenkin oppi melkein heti, että kulman jälkeen tulee ravia, joten jonkin verran jouduin jarruttelemaan herraa.






Virtaisa poni esitteli kaunista laukkaansa välillä ilman lupaa... Mutta kun se on niin söpö ja komia tässä! ♥

"heiheihei Iivari, eikö jo voitais ravata..?"  "Ei."

 Ja tässä teille tämän herran ajatukset kuvaajasta

Mentiin hetki toiseen suuntaan ja jäin sitten ympyrälle kentän yläpäätyyn. Avonainen puolikas mentiin harjoitusravissa, toinen puoli käynnissä ottaen keskelle kahden sekunnin pysähdys. Alkuun poni tarjoili ravipuolelle laukkaa, mutta aika äkkiä kyllästyi kuskaamaan ja ravasi nätisti. Kun vaihdettiin suuntaa ja mentiin tätä samaa oikealle, poni punki ravissa enemmän sisäänpäin, varsinkin kun miäkään en ole tähän suuntaan samalla laillatasapainossa kuin vasemmassa kierroksessa. Saatiin kuitenkin hyviäkin pätkiä ja siinä vaiheessa kun mentiin koko ympyrää ravissa, onnistui ravista pysähdykset ja siitä suoraan takaisin raviin siirtymiset onnistumaan aika hyvin.

Hieman luvatta laukkailua...

...ja ponin hilpeä ilme, kun saa viedä avutonta kuskia ihan miten huvittaa. Joskus tosissani mietin, mitä sieniä tuo otus on vetänyt... :D

sitten jo vähän asiallisempana



ja taas ylimääräinen laukkapätkä



Kui voi pieni eläin olla noi söpö ♥ kyytiläisestä ei kannata välittää..


...no on se hyvä että jollain on hauskaa... :D

"mennään jo takaisin tonne, jookos..?"

joo...

Koko tunnin poni oli välillä esitellyt kauniita takakavioitaan Susselille ja kuvaamassa olleelle Iidalle, mutta nyt se tuntui rauhoittuneen niin että uskalsin koittaa lyhyttä laukkapätkää. Ensimmäinen puolikas askel olikin ihan nätti, mutta seuraava kuvasarja saakin kertoa loput...









 Kiitos tästä Iivari - kahtena perättäisenä päivänä alas vasemmalle kyljelle, eeei tunnu ei..

Miksi sen on oltava aina noin söpö silloin kun se on viskannut ratsastajan tantereeseen, ja sille pitäisi osata olla vihainen...♥

Tässä välissä Susseli sitten kiipesi selkään, kun ponilla tuntui olevan sen verran virtaa että piti päästä vähän höyryjä päästelemään, enkä miä uskalla tuon herran kanssa pellolle lähteä. Ne kävivät pellolla vähän ravailemassa, jonka jälkeen poni oli sen verran väsähtänyt että miä pääsin takaisin kyytiin.


Koska päivän liikuntasuoritus oli ponin osalta hangessa tehty, mentiin lopputunti aika rennosti. Alkuun otettiin yksi hallittu laukkannosto, jonka jälkeen mentiin vähän väistöjä. Vasemmalle Iivari väisti tapansa mukaan hienosti kunhan sain takapäänkin kunnolla mukaan, mitä nyt poni olisi halunnut mennä suoraan sivulle, unohtaen eteenpäin liikkumisen samalla. Oikealle, joka on meille molemmille hankalampi puoli, poni ei meinannut aluksi väistää ollenkaan, ja sitten kun viimein väisti, teki sen ravissa... Ajatteli selvästi olevansa niin suuri ja mahtava, että käyntiväistöt ovat sille turhankin helppoja ;)

Ravailtiin vielä hetki rennosti ja annoin ponin venyttää eteen-alas, jonka jälkeen mentiin loppukäynnit. Heti kun poni oli saanut purkaa turhat energiat, tunsi miten se rentoutui ja alkoi kuunnella. Susselikin sanoi, että eron huomasi maastakäsinkin selvästi, kun poni lopetti silmien muljauttelun ja kaiken muun turhan, ja selvästi odotti mitä seuraavaksi pyydetään.
Ilmeisesti miun varpaat pysyvät noiden vinojen jalustinkumien kanssa paremmin eteenpäin, koska kertaakaan en kuullut käskyä "varpaat menosuuntaan!", eikä sivulle harotusta näy kuvissakaan niin paljon kuin aikoinaan. Toisaalta tämäm toisen jalkoja koskevan "venytä pohjetta" -käskyn miä kyllä kuulin.. :D Susseli kehui myös, miten hyvältä Iivari näyttää käynnissä, kun se kulkee selkä ja niska pyöreänä polkien takasillakin kunnolla alle. Nyt kun vain saataisi vielä ravikin näyttämään jotakuinkin samalta!

tottakai mentiin hallittua väärää laukkaa..

"ja näin, katsokaa kuinka mahtava kouluponi olen, kun teen raviväistöjä"...



Susselin ylisöpö koira Iiris :)




Snadin ja Silvian kuvia lukuunottamatta kaikki kuvat © Iida

PS. Käykääpäs muuten vilkaisemassa Kotikorven hoitajien blogia --> TÄS

Ja tässä vielä videota. Aloitin joskus marraskuussa ja tein nyt vihdoin loppuun. Kaikki pätkät © Maija :)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti